sunnuntai, 24. lokakuu 2010

Vepeilystämme juttua

Tämä on julkaistu Hangon kennelkerhon lehdessä aiemmin syksyllä, löysin sen tietokoneeni arkistoista ja ajattelin näin pitkän ajan jälkeen päivittää sen tänne.

 

Menestystä vesipelastuskokeessa

Olemme mieheni Tuomaksen ja koiramme Areksen kanssa nyt kahtena kesänä osallistuneet Hangon kennelkerhon järjestämälle VEPE-kurssille. Vaikka asummekin Sipoossa, vietämme paljon kesäpäiviä Hangossa appivanhempieni luona. Sen seurauksena olenkin löytänyt tieni Hangon kennelkerhon jäseneksi.

 Tänä kesänä kurssin loppupuolella ohjaajamme Jeanette Wikman mainitsi Fiskarsissa pidettävästä VEPE-kokeesta. Olemme treenanneet vesipelastusta pelkästään harrastuspohjalta ja yhteisen tekemisen merkeissä.  Kuitenkin ajatus kokeeseen menemisestä tuntui houkuttelevalta, olisihan se ihan mukava nähdä oma osaamisen ja edistymisen taso. Niinpä sitten uskaltauduin ilmoittautumaan SOVE osioon joka pidettäisiin lauantaina 21.8. 2010

Heräsin lauantaina minuutin ennen kellon soittoa ja suljin hälyttimen, nostin vauvan pinnasängystä ja suuntasin keittiöön aamupuuron valmistamiseen.  Ajatukset harhailivat ristiin rastiin ja kiittelin mielessäni että suurin osa tavaroista oli pakattu jo edellisenä iltana valmiiksi ja loppujakin varten olisi lista valmiina. Vaikka olinkin nukahtanut edellisenä iltana ennen kymmentä, olisin voinut silti jatkaa unia vielä pidempään.

Saavuimme kisapaikalle hieman yhdeksän jälkeen. Koe alkaisi kymmeneltä joten ehtisimme suorittaa ilmoittautumisen rauhassa. Paikalla olikin jo paljon muita osallistujia sekä kokeen järjestävän yhdistyksen, eli Inkoon kennelkerhon jäseniä. Jeanettekin oli jo ehtinyt paikalle ilmoittautumaan puolisonsa ja koiransa Selman kanssa ALO-luokkaan. Hänen näkemisensä toi hieman helpotusta orastavaan jännitykseen. Voisin kysyä häneltä neuvoa ja opastusta aina tarpeen vaatiessa. Arpaonni suosi tällä kertaa siten, että nostin vuorolapukseni numero kakkosen. Saisin siis vielä seurata pikakertauksen muodossa edellistä suorittajaa ennen omaa vuoroa.

Juuri ennen omaa vuoroamme onnistuin aiheuttamaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä miehelleni, käskemällä Aresta istumaan viereeni monella eri tavalla. Naksuttelin suutani, napsauttelin sormiani ja käskin sivulle. Sainkin heti onnekseni palautuksen maanpinnalle siitä, että minun tarvitsisi keskittyä enemmän siihen miten minä toimin ja mitä komentoja suustani päästän. Suorituksessa kun olisi sallittua vain 6 komennon käyttäminen. Vuoromme tultua, kävelimme, tai enneminkin harpoimme rantaan.  Valmistautumispaikka sekä yleisö, sijaitsivat pienen mäen päällä, kun itse suoritus tapahtui alhaalla järven rannassa. Mieheni käveli edeltä alas, koira meni loikkien sekä hihnaa kiskoen perässä ja minä tulin tiukassa takakenossa "Ei vedä" -käskyjä huudellen.

Siinä minä sitten seisoin naama valkoisena rannassa, koira vierelläni ja mies kumiveneessä  venetuomarin kanssa. Kaikki katselivat minua odottaen,  yrittäessäni hengitellä syvään ja muistellessani, mitä nyt tapahtuisi. Pääni oli aivan tyhjä, siitäkin huolimatta että olin äsken katsellut mäen päältä ensimmäisen koirakon suoritusta. Onneksi venetuomari kysyi, olenko valmis päästämään koirani veneeseen.  Jännityksen tuoma lukkotila pääsi aukeamaan ja pystyin keskittymään sekä tuomarin kuuntelemiseen että kokeen suorittamiseen. Ares hyppäsi Tuomaksen syliin veneeseen ja venetuomari lähti soutamaan kumivenettä poijua kohti. Hengitin syvään ja yritin keskittyä.

Venetuomari nosti kätensä ylös valmiuden merkiksi, ylituomari kysyi olenko valmiina ja antoi minulle komennon käskyttää. Hihkaisin lujaa "Tule!" ja Ares ponkaisi veneestä veteen vauhdilla ja lähti uimaan rivakasti minua kohti.  Ares muutti hieman kulkusuuntaansa siten että näin hänen tulevan väärästä kohdasta rantaan, annoin korjauskäskyn Arekselle ja suunta korjaantuikin riittävästi ja maalilinja ylitettiin oikeasta kohdasta. Saimme ensimmäisestä suorituksesta täydet 25 pistettä. Korvat suhisten kehuin Aresta, pujotin hihnan kaulan ympärille ja suuntasin poistumisreittiä pitkin mäen päälle sekä autolle. Saisimme hetken aikaa levähtää ennen toisen osion suoritusta, kokeen osiot kun suoritettaisiin siten että kaikki koirat suorittaisivat ensin ensimmäisen osion, sen jälkeen toisen, sitten kolmannen ja viimeisen. Meidän ei siis tarvitsisi tehdä kaikkia osioita kerralla vaan voisimme tsempata ja seurata muiden suorituksia.

Kokeen toinen osuus jännitti minua erityisesti. Olin toissailtana harjoitellut liikettä appiukkoni kanssa ja tuolloin Ares ei ollut halunnut suoriutua siitä lainkaan. Areksen pitäisi viedä "dummy" eli kelluva lelu veneessä olevalle apuohjaajalle mahdollisimman nopeasti. Tunsin epävarmuutta ennen suoritusta ja toivoin mielessäni että Areksen viikon kestänyt ero Tuomaksesta oli ollut riittävä luomaan niin kovan ikävän, että hän sen voimalla uisi innokkaasti viemään lelua.

En tiedä oliko syynä ikävä, hyvin opetettu suoritus vai kenties molemmat, mutta Ares ui todella hienosti kumiveneelle. Venetuomari oli antanut luvan ojentautua ottamaan dummya  Arekselta vasta siinä vaiheessa kun siihen varmasti ylettyisi. Olimme harjoitellessa kurottautuneet jo aikaisemmassa vaiheessa esinettä vastaanottamaan ja luulen että tästä johtuen Ares epäröi hieman veneen läheisyydessä ja teki pienen pyörähdyksen. Tuomas kuitenkin korjasi käskyllä tilanteen ja Ares ui veneeseen kiinni ja luopui esineestä. Suorituksen kestoon kului aikaa yhteensä 42 sekuntia  ja helpotuksekseni tästäkään ei tullut virhepisteitä.

Kolmas osio pidettiin puolen päivän aikaan, pienen tauon jälkeen. Vuorossa olisi kumiveneen hakeminen rantaan. Kun Ares huomasi Tuomaksen loittonevan kumiveneen kyydissä poijulle, alkoi hän käydä todella kovilla kierroksilla. Takapuolikaan ei meinannut pysyä maassa.  Kun "Hae!" -komentoni kajahti ilmaan, loikkasi Ares voimalla järveen ja lähti polskimaan kohti kumivenettä.  Venetuomarin annettua luvan, Tuomas  ojensi köyden Aresta kohti, joka nappasikin sen suuhunsa ja lähti vetämään venettä kohti rantaa. Joka kerta tätä liikettä harjoitellessa Ares oli tehnyt jonkinlaisen koukkauksen joko vasemman tai oikean kautta ennen maalilinjan yli tulemista. Joinakin kertoina harjoituksissa Ares oli tuonut veneen rantaan maalilinjan ulkopuolelta.  Jokainen maalilinjan ulkopuolinen metri toisi miinuspisteen suoritukseen. Tällä kertaa Ares toi veneen suoraan minua kohti  ilman mitään koukkauksia ja virheiltä vältyttiin. Tämän osion suoritus takasi meille SOVEn läpimenon. Minimipistemäärä on 65 ja nyt niitä oli kerääntynyt  75.

Kolmas onnistunut suoritus takasi meille siis siirron ALO-luokkaan, jäljellä olisi kuitenkin vielä viimeisenä suorituksena hukkuvan pelastaminen. Vaikka tiesin että se olisi yksi Areksen vahvimmista osaamisista VEPEssä, jännitin silti hieman suoritusta, koska Ares oli kerran aiemmin epäröinyt treeneissä kun hukkuva ihminen olikin ollut tuntematon. Kaiken lisäksi tässä suorituksessa menisin Areksen kanssa kaksin eikä Tuomas olisi mukana apuohjaajana. Ares etsikin katseellaan miestäni yleisön joukosta vielä siinä vaiheessa kun  "hukkuva uhri" lähti keikkuvan kumiveneen kyydissä järvelle. "Hukkuvan" molskahdettua veteen, ampaisi Ares matkaan täydellä vauhdilla ja pelasti hänet rannalle. Kaikki osiot olivat menneet läpi ilman virheitä. Olin aivan pyörällä päästäni, emme olleet onnistuneet sotkemaan turhilla komennoilla tai omalla toiminnallamme Areksen suorituksia. Olimme voittaneet itsemme ja löytäneet yhteisen lajimme.

maanantai, 26. huhtikuu 2010

Miehet mätsärissä

Viikonloppuna, lauantaina 24.4 vietettiin ympärimaata eri tavoin hetkiä eläinten kanssa, messukeskuksessa oli muunmuassa PetExpo ja Animalia vietti koe-eläinpäivää. Meidän perhe kantoi kortensa kekoon myös omalla tavallaan, lähdettiin nimittäin Sipoon kylille Hurtan hulinoihin anopin ja appiukon kanssa ja otettiin koirat matkaan. Siellä sitten pääkirjaston luona osallistuttiin mätsäriin, ensi kertaa siten että handlerina toimi isäntä kun mammalta on juoksuaskeleet kielletty. Meno oli kyllä hienoa, isäntä meni kuin vanha tekijä ja Ares oli oikein edukseen, alkukarsinnasta miehet pokkasivat ensin sinisen nauhan mutta sijoittuivat sarjassaan kolmansiksi ja kiikuttivat kotiin pussillisen koiranruokaa. VAU! Mamma on kyllä kerran Areksen kanssa yltänyt punaiseen nauhaan mutta palkintoja ei olla koskaan pokattu. Kylläpä tuntui hyvältä.

1272263378_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt kun tuo kevät on edennyt jo pitkälle, ovat lumet sulaneet pois melkein kokonaan. Sunnuntaiaamuna mamma otti Areksen mukaansa pienelle metsäkävelylle. Haisteltavaa ja tutkittavaa riitti, metsä oli täynnä todella herkullisia ja hienoja keppejä joista melkein kaikki piti saada suuhunsa.

maanantai, 5. huhtikuu 2010

Uusi vuosi, uusi leikkikaveri

Ares sai helmikuussa 2010 itselleen uuden leikkikaverin ja kouluttajan. Perheeseen syntyi pieni tyttö ja Ares otti uuden perheenjäsenen hienosti vastaan. Tutustuminen tapahtui kotona nuuhkutellen ja suukotellen. Muutamana ekana yönä Ares oli kovasti osallistumassa hoitotoimenpiteisiin, mutta hänelle kyllä tehtiin selväksi että hän saa nukkua eikä tarvitse valvoa mukana. Pienen vauvelin korvia huumaavat kiljahdukset täyttivät pian talon, mutta vaikka desibelejä onkin jonkin verran, on Ares tottunut niihin hienosti.

Mustasukkaisuudesta tai omistushaluisuudesta ei onneksi ole tietoakaan. Pienokaista pitää kuitenkin päivittäin käydä nuuhkimassa ja jos itkuun ei hetkeen reagoida, Ares käy siitä kyllä ilmoittamassa että jotain tarttis varmaan tehdäkin. Ares saa osakseen päivittäin omat hellyys hetkensä ja huomiorapsutukset, ehkä se juuri on taannutkin sen että mustasukkaisuutta ei esiinny. Kyläilijät Ares kuitenkin käy tuttuun malliin rapsutusten saamiseksi lävitse.

maanantai, 30. marraskuu 2009

Syyspäivien viemää

1259571720_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Areksen syksy on mennyt harmistuttavan tylsästi. Kaikki ylimääräinen ihana aktiivisuus on karsittu pois ja alkuun niin ihanat kävelylenkitkin ovat jääneet vähemmälle. Huomattavasti vähemmälle. Ensi alkuun mamman kanssa tehtiin päivittäin minimisssään 3km kävelyjä, sitten ne karsiutui puoleen ja nyt nitä tulee todella harvoin. Onneksi tämä on vain väliaikaista eikä pysyvää. Isäntä osti polkupyörän ja sen kanssa ovat tehneet "pojat keskenään" kunnon lenkkejä, varsinkin viikonloppuisin. Lauantaiaamut ovatkin selkeästi olleet sellaisia mitä Ares on odottanut innolla.

Nyt kun tuo pihamaa on vielä "tekemätön" eli täysin peltoa ja osin rakentamisen jäljiltä myllätty, on Areksella suihkurutiini jokaisen kävelytyksen päätteeksi. Oli kyseessä kävelylenkki tai leikkihetki pellolla mamman kanssa. Ainoastaan lumisateen jälkeen ja pakkaspäivinä riittää pelkkä tassujen pyyhintä. Ares onkin oppinut että kun alaovesta tullaan sisälle niin siitä tehdään samantien tiukka kurvi suihkuhuoneeseen jossa pestään mahan alus ja tassut. Ruoan saa sitten näiden jälkeen, kunhan muistaa olla karkaamatta kupille liian aikaisin.

Tuossa ensi lumen laskeuduttua oli tarkoitus ottaa Areksesta pari valokuvaa joulukortteja varten, perinteisesti tonttulakku päässä keikkuen. Ares ei pahemmin touhusta välittänyt ja tonttulakki saikin kunnon lumipesut. Onneksi mammalla oli kamera hollilla ja kuvista tulikin "jouluisen vauhdikkaita". No,  mukana oleva kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa siitä, saako Ares lahjoja tänä vuonna.

Arekselle ostettiin viime talvena kunnolliset pulkkavaljaat, ei voi muuta toivoa kuin että tulisi kunnolla lunta jotta niitä päästäisiin kokeilemaan. Pulkkakin löytyy, sininen. Ainoa mihin pitää ehkä vielä investoida ennen kuin päästään kunnolla kiskomaan pulkkaa, on kiinnitysmekanismi Areksen valjaiden ja pulkan välille. En tiedä, ahkio saattaisi tulla paremmin kysymykseen, ahkio aisojen kanssa. SE jääköön nähtäväksi.

 

sunnuntai, 27. syyskuu 2009

Uusi koti

Rakennusprojekti saatiin vihdoin päätökseen ja Ares pääsi muuttamaan omakotitaloon, maaseudun rauhaan. Areksella on ympärillään läjä peltoa jossa hän voi kirmailla ja pinkoa menemään  minkä kintuistaan pääsee. 2 yötä on jo takana päin ja Ares on ottanut vahdin tehtävät valppaana vastaan. Kaikesta mahdollisesta ohitse menevästä varoitetaan. Oveen kolkuttavia (ovikelloa kun ei vielä ole ) tervehditään kuitenkin kuuliaisesti ja hyviä käytöstapoja noudattaen. Jonkin verran uusia kävelyreittejäkin on käyty katsatsamassa mutta pääasiassa vielä on purettu laukkuja ja laatikkoja ja peuhattu pellolla. Jahka muuttotoimenpiteet on saatu päätökseen, voivat seikkailut jatkua normaaliin tapaan.