Menestystä vesipelastuskokeessa

Olemme mieheni Tuomaksen ja koiramme Areksen kanssa nyt kahtena kesänä osallistuneet Hangon kennelkerhon järjestämälle VEPE-kurssille. Vaikka asummekin Sipoossa, vietämme paljon kesäpäiviä Hangossa appivanhempieni luona. Sen seurauksena olenkin löytänyt tieni Hangon kennelkerhon jäseneksi.

 Tänä kesänä kurssin loppupuolella ohjaajamme Jeanette Wikman mainitsi Fiskarsissa pidettävästä VEPE-kokeesta. Olemme treenanneet vesipelastusta pelkästään harrastuspohjalta ja yhteisen tekemisen merkeissä.  Kuitenkin ajatus kokeeseen menemisestä tuntui houkuttelevalta, olisihan se ihan mukava nähdä oma osaamisen ja edistymisen taso. Niinpä sitten uskaltauduin ilmoittautumaan SOVE osioon joka pidettäisiin lauantaina 21.8. 2010

Heräsin lauantaina minuutin ennen kellon soittoa ja suljin hälyttimen, nostin vauvan pinnasängystä ja suuntasin keittiöön aamupuuron valmistamiseen.  Ajatukset harhailivat ristiin rastiin ja kiittelin mielessäni että suurin osa tavaroista oli pakattu jo edellisenä iltana valmiiksi ja loppujakin varten olisi lista valmiina. Vaikka olinkin nukahtanut edellisenä iltana ennen kymmentä, olisin voinut silti jatkaa unia vielä pidempään.

Saavuimme kisapaikalle hieman yhdeksän jälkeen. Koe alkaisi kymmeneltä joten ehtisimme suorittaa ilmoittautumisen rauhassa. Paikalla olikin jo paljon muita osallistujia sekä kokeen järjestävän yhdistyksen, eli Inkoon kennelkerhon jäseniä. Jeanettekin oli jo ehtinyt paikalle ilmoittautumaan puolisonsa ja koiransa Selman kanssa ALO-luokkaan. Hänen näkemisensä toi hieman helpotusta orastavaan jännitykseen. Voisin kysyä häneltä neuvoa ja opastusta aina tarpeen vaatiessa. Arpaonni suosi tällä kertaa siten, että nostin vuorolapukseni numero kakkosen. Saisin siis vielä seurata pikakertauksen muodossa edellistä suorittajaa ennen omaa vuoroa.

Juuri ennen omaa vuoroamme onnistuin aiheuttamaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä miehelleni, käskemällä Aresta istumaan viereeni monella eri tavalla. Naksuttelin suutani, napsauttelin sormiani ja käskin sivulle. Sainkin heti onnekseni palautuksen maanpinnalle siitä, että minun tarvitsisi keskittyä enemmän siihen miten minä toimin ja mitä komentoja suustani päästän. Suorituksessa kun olisi sallittua vain 6 komennon käyttäminen. Vuoromme tultua, kävelimme, tai enneminkin harpoimme rantaan.  Valmistautumispaikka sekä yleisö, sijaitsivat pienen mäen päällä, kun itse suoritus tapahtui alhaalla järven rannassa. Mieheni käveli edeltä alas, koira meni loikkien sekä hihnaa kiskoen perässä ja minä tulin tiukassa takakenossa "Ei vedä" -käskyjä huudellen.

Siinä minä sitten seisoin naama valkoisena rannassa, koira vierelläni ja mies kumiveneessä  venetuomarin kanssa. Kaikki katselivat minua odottaen,  yrittäessäni hengitellä syvään ja muistellessani, mitä nyt tapahtuisi. Pääni oli aivan tyhjä, siitäkin huolimatta että olin äsken katsellut mäen päältä ensimmäisen koirakon suoritusta. Onneksi venetuomari kysyi, olenko valmis päästämään koirani veneeseen.  Jännityksen tuoma lukkotila pääsi aukeamaan ja pystyin keskittymään sekä tuomarin kuuntelemiseen että kokeen suorittamiseen. Ares hyppäsi Tuomaksen syliin veneeseen ja venetuomari lähti soutamaan kumivenettä poijua kohti. Hengitin syvään ja yritin keskittyä.

Venetuomari nosti kätensä ylös valmiuden merkiksi, ylituomari kysyi olenko valmiina ja antoi minulle komennon käskyttää. Hihkaisin lujaa "Tule!" ja Ares ponkaisi veneestä veteen vauhdilla ja lähti uimaan rivakasti minua kohti.  Ares muutti hieman kulkusuuntaansa siten että näin hänen tulevan väärästä kohdasta rantaan, annoin korjauskäskyn Arekselle ja suunta korjaantuikin riittävästi ja maalilinja ylitettiin oikeasta kohdasta. Saimme ensimmäisestä suorituksesta täydet 25 pistettä. Korvat suhisten kehuin Aresta, pujotin hihnan kaulan ympärille ja suuntasin poistumisreittiä pitkin mäen päälle sekä autolle. Saisimme hetken aikaa levähtää ennen toisen osion suoritusta, kokeen osiot kun suoritettaisiin siten että kaikki koirat suorittaisivat ensin ensimmäisen osion, sen jälkeen toisen, sitten kolmannen ja viimeisen. Meidän ei siis tarvitsisi tehdä kaikkia osioita kerralla vaan voisimme tsempata ja seurata muiden suorituksia.

Kokeen toinen osuus jännitti minua erityisesti. Olin toissailtana harjoitellut liikettä appiukkoni kanssa ja tuolloin Ares ei ollut halunnut suoriutua siitä lainkaan. Areksen pitäisi viedä "dummy" eli kelluva lelu veneessä olevalle apuohjaajalle mahdollisimman nopeasti. Tunsin epävarmuutta ennen suoritusta ja toivoin mielessäni että Areksen viikon kestänyt ero Tuomaksesta oli ollut riittävä luomaan niin kovan ikävän, että hän sen voimalla uisi innokkaasti viemään lelua.

En tiedä oliko syynä ikävä, hyvin opetettu suoritus vai kenties molemmat, mutta Ares ui todella hienosti kumiveneelle. Venetuomari oli antanut luvan ojentautua ottamaan dummya  Arekselta vasta siinä vaiheessa kun siihen varmasti ylettyisi. Olimme harjoitellessa kurottautuneet jo aikaisemmassa vaiheessa esinettä vastaanottamaan ja luulen että tästä johtuen Ares epäröi hieman veneen läheisyydessä ja teki pienen pyörähdyksen. Tuomas kuitenkin korjasi käskyllä tilanteen ja Ares ui veneeseen kiinni ja luopui esineestä. Suorituksen kestoon kului aikaa yhteensä 42 sekuntia  ja helpotuksekseni tästäkään ei tullut virhepisteitä.

Kolmas osio pidettiin puolen päivän aikaan, pienen tauon jälkeen. Vuorossa olisi kumiveneen hakeminen rantaan. Kun Ares huomasi Tuomaksen loittonevan kumiveneen kyydissä poijulle, alkoi hän käydä todella kovilla kierroksilla. Takapuolikaan ei meinannut pysyä maassa.  Kun "Hae!" -komentoni kajahti ilmaan, loikkasi Ares voimalla järveen ja lähti polskimaan kohti kumivenettä.  Venetuomarin annettua luvan, Tuomas  ojensi köyden Aresta kohti, joka nappasikin sen suuhunsa ja lähti vetämään venettä kohti rantaa. Joka kerta tätä liikettä harjoitellessa Ares oli tehnyt jonkinlaisen koukkauksen joko vasemman tai oikean kautta ennen maalilinjan yli tulemista. Joinakin kertoina harjoituksissa Ares oli tuonut veneen rantaan maalilinjan ulkopuolelta.  Jokainen maalilinjan ulkopuolinen metri toisi miinuspisteen suoritukseen. Tällä kertaa Ares toi veneen suoraan minua kohti  ilman mitään koukkauksia ja virheiltä vältyttiin. Tämän osion suoritus takasi meille SOVEn läpimenon. Minimipistemäärä on 65 ja nyt niitä oli kerääntynyt  75.

Kolmas onnistunut suoritus takasi meille siis siirron ALO-luokkaan, jäljellä olisi kuitenkin vielä viimeisenä suorituksena hukkuvan pelastaminen. Vaikka tiesin että se olisi yksi Areksen vahvimmista osaamisista VEPEssä, jännitin silti hieman suoritusta, koska Ares oli kerran aiemmin epäröinyt treeneissä kun hukkuva ihminen olikin ollut tuntematon. Kaiken lisäksi tässä suorituksessa menisin Areksen kanssa kaksin eikä Tuomas olisi mukana apuohjaajana. Ares etsikin katseellaan miestäni yleisön joukosta vielä siinä vaiheessa kun  "hukkuva uhri" lähti keikkuvan kumiveneen kyydissä järvelle. "Hukkuvan" molskahdettua veteen, ampaisi Ares matkaan täydellä vauhdilla ja pelasti hänet rannalle. Kaikki osiot olivat menneet läpi ilman virheitä. Olin aivan pyörällä päästäni, emme olleet onnistuneet sotkemaan turhilla komennoilla tai omalla toiminnallamme Areksen suorituksia. Olimme voittaneet itsemme ja löytäneet yhteisen lajimme.

Mustasukkaisuudesta tai omistushaluisuudesta ei onneksi ole tietoakaan. Pienokaista pitää kuitenkin päivittäin käydä nuuhkimassa ja jos itkuun ei hetkeen reagoida, Ares käy siitä kyllä ilmoittamassa että jotain tarttis varmaan tehdäkin. Ares saa osakseen päivittäin omat hellyys hetkensä ja huomiorapsutukset, ehkä se juuri on taannutkin sen että mustasukkaisuutta ei esiinny. Kyläilijät Ares kuitenkin käy tuttuun malliin rapsutusten saamiseksi lävitse.

Nyt kun tuo pihamaa on vielä "tekemätön" eli täysin peltoa ja osin rakentamisen jäljiltä myllätty, on Areksella suihkurutiini jokaisen kävelytyksen päätteeksi. Oli kyseessä kävelylenkki tai leikkihetki pellolla mamman kanssa. Ainoastaan lumisateen jälkeen ja pakkaspäivinä riittää pelkkä tassujen pyyhintä. Ares onkin oppinut että kun alaovesta tullaan sisälle niin siitä tehdään samantien tiukka kurvi suihkuhuoneeseen jossa pestään mahan alus ja tassut. Ruoan saa sitten näiden jälkeen, kunhan muistaa olla karkaamatta kupille liian aikaisin.

Tuossa ensi lumen laskeuduttua oli tarkoitus ottaa Areksesta pari valokuvaa joulukortteja varten, perinteisesti tonttulakku päässä keikkuen. Ares ei pahemmin touhusta välittänyt ja tonttulakki saikin kunnon lumipesut. Onneksi mammalla oli kamera hollilla ja kuvista tulikin "jouluisen vauhdikkaita". No,  mukana oleva kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa siitä, saako Ares lahjoja tänä vuonna.

Arekselle ostettiin viime talvena kunnolliset pulkkavaljaat, ei voi muuta toivoa kuin että tulisi kunnolla lunta jotta niitä päästäisiin kokeilemaan. Pulkkakin löytyy, sininen. Ainoa mihin pitää ehkä vielä investoida ennen kuin päästään kunnolla kiskomaan pulkkaa, on kiinnitysmekanismi Areksen valjaiden ja pulkan välille. En tiedä, ahkio saattaisi tulla paremmin kysymykseen, ahkio aisojen kanssa. SE jääköön nähtäväksi.

Maanantaina sitten ajeltiin Hankoon töiden jälkeen ja liityttiin treenaaman, olikin äärimmäisen mukavaa päästä kentälle harjoittelemaan reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Ares oli heti alusta asti kärppänä mukana, se vaistosi samantien nähtyään muut koirat että nyt olisi jotain extraa tiedossa. Valitsimme kentän laidalta itsellemme sopivan kohdan johon jäisimme seisoskelemaan. Ares istui koko ajan nätisti vierellä ja katsoa tapitti mammaa silmiin, odottaen selkeästi namipalkkaa. Kuono aina silloin tällön "vahingossa" kosketti mamman kättä juuri taskun kohdalta. Ovela kettu.

Pääasiassa treeni tuntui todella kivalta leikkituokiolta. Ares nimittäin teki juttuja joita on leikkimällä opeteltu. Aluksi testattiin luokse tulo, Ares jäi kiltisti seisoskelemaan 30 metrin päähän kun mamma saapasteli merkkitörpön luokse ja laukkasi kuin salama mamman syliin. Anoppi, joka oli mukana seuraamassa kurssia, unohti omalta jännitykseltään ottaa valokuvia suorituksesta. Noo, pääasia oli että Ares tuli luokse ja hienosti tulikin.

Sen jälkeen sitten mentiin enemmän leikin puolelle, Ares sai välillä noutaa tavaroita ja tuoda mammalle, välillä viedä niitä käskystä muualle. Kaikki tuntui sujuvan muitta mutkitta, todella hienosti. Sitten mukaan otettiin köyden pätkä johon Ares ensin tutusti vetoleikin avulla mamman kanssa, lopuksi ohjaaja tuli ja haki köyden pois. Areksen oli tarkoitus hakea se ohjaajalta. Kyllähän Ares haki sen, mutta selkeästi epävarmemmin sen suhteen että miten sitä tulisi kantaa. Köysi muistutti lähinnä suuren suurta talutushihnaa johon saattaisi kompastua. Ares kyllä toi köyden mammalle mutta siinä vaiheessa kun köyden toiseen päähän sidottiin 5L vesikanisteri joka oli täynnä vettä, sai köysi jäädä maahan makaaman. Ares nappasi kehotuksesta köyden suuhunsa ja otti pari askelta mamman suuntaan, mutta heti kun köysi kiristyi, sai se jäädä siihen.

Ohjaajan kanssa sitten askarreltiin köyden jatkeeksi dummy ja kanisterista vähennettiin veden määrä puoleen. Tämän jälkeen Ares sitten häntä kaarella kuljettelikin köyttä mielellään. Hetken se katseli että mikä ihmeen laahaava ääni sen perässä tuli, mutta mammalle se sen kuitenkin kuskasi. Tämä oli mukava yllätys siinä mielessä, että löydettiin uudenlainen harjoitusmuoto, siten että kaikki ei olisi ns. "helppoa kauraa". 

Ensi maanantaina onkin sitten uudet treenit.

Löysipä Ares vanhan lelunsakin, vihreän vinkusiilin josta vinkupilli oli kyllä näemmä aiemmin jo kaivettu ulos. Se ei siltikään estänyt sitä jyyskäämästä leukojensa välissä.

Juhannuspäivänä kävikin sitten legendaarisesti. Mamma ja iskä ottivat päiväunet ja vaari piti sivusilmällä huolta Areksen touhuista, samalla valmistellelen 2,1 kiloa naudan sisäfilettä grillauskuntoon. No niinhän siinä sitten kävi että kun vaari poistui 2 minuutiksi sisäfileen luota niin Ares oli luikinut ja pistänyt kaiken poskeensa jättäen jälkeensä vian 4 pienintä lihapalaa. Huolihan siinä meinasi tulla kun toinen on ollut melkein puoli vuotta hevosenliha+parsakaali kuurilla ja aina mennyt raa'asta lihasta oksennuskuntoon. Mutta mitään sen kummempaa ei käynyt loppujen lopuksi kuin että Areksella oli vatsa täysi ja pulla kuin puolikas rantapallo. Ei tullut oksennusta, ei ripulia, ei suolitukosta. Seuraavaana päivänä tulikin sitten oikein isoja jöötejä kakkaa.

...

Ares menee ensi maanantaina harrastamaan taas hakua pitkästä aikaa, mamma teki eilen hevosen lihasta kebabtankoja jotta siitä voitaisiin leikellä sopivan kokoisia suikaleita tai kuutioita herkkupaloiksi ja palkaksi metsäreissua varten. Ainakin tuoksu oli sen mukainen että illalla Ares oli valmis tekemään mitä vain saadakseen siitä maistiaisia. Mamma julmuri tosin pisti kaiken talteen eikä maistiaspaloja herunut.