Noniin, tänä iltana oli sitten ensimmäinen tottelevaisuus tunti. Sinne mentiin oikein tohinalla, mamma keukoputken tulehdus hieman arvelutti joten ennen tuntia mamman ottaessa päikkäreitä, vei iskä Areksen pitkälle kävelylle ja antoi hieman normaalia vähemmän ruokaa, nameja kun saisi koulutuksen aikana kunnolla taas napaansa :D

No kylläl oi hyvä että mentiin, oli päässyt mammaltakin hieman ajatus touhusta ruostumaan, onneksi se vetristyi siinä tunnin aikana oikein kunnolla. Luoksepääsy harjoittelu olikin hyvä, tietää että siinä pitää treenata ainakin. Mutta se, mikä oli aivan ihana juttu oli että Ares oppi maahan/seisomaan menon, se oli selkeästi helpompaa mennä matkasta maahan ja nousta matkaan seisomaan kuin paikaltaan. Mamma on yrittänyt opettaa sitä vain paikoiltaan tehden eikä se oleoikein luonnistunut, mutta tuon se oppi kerta heitolla. Kylläpä se tuntui hyvältä ja hienolta.

Lopputunnista ajatus olikin sitten aivan muissa koirisssa, iskässä, leikkimisessä sekä kaikessa muussa, tunti oli aika tuhti annos pienokaiselle treeniä, mutta niin se oli mammallekin. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.