On se jännä kuinka mä olen saanut huomata että mä olen kamala ihminen. Areksen virstarakko kun aina aamuisin tuntuu toimivan siten että se jaksaa 5-6 tuntia nukkua putkeen mutta sitten tulee pissihätä. Tänä aamuna pissit tuli puolituntia ennen kuin mulla oli herätyskello soittamassa. Harmi, koska silloin kun Ares ehti ensin pissille ja minä herään siihen että sanomalehdelle lirisee lätäkkö, ovat unihiekat päättänet muurata silmät puoliksi umpeen,. Tuon seurauksena tietysti lyön vvarpaani, polveni ja joskus päänikin seinään, älkää kysykö miten saan lyötyä pääni seinään, en tiedä itsekään - se vain tapahtuu.  Noh joka tapauksessa, ideaalisintahan olisi että heräisin juuri reilusti aiemmin ennen kuinhauva tuntee tarvettta pissille, kahvi olisi valmiina, ja voisin kiskoa ensimmäiset kulaukset "naamariini" samalla kun toisella kädellä kiskon ylleni verkkahousuja ja huppareita, saisi koirakin todeta itsekseen: ihanaa kun mamma on herännyt.

Noina hetkinä kun heräämistä ei ole ehtinyt tapahtua, kaappaan usein hauvan syliini ja lähden hoipertelemaan unenpöpperössä alas ja ulos. Täytyy varmaan tehdä niin että menen tästä lähtien sinne vain kulahtaneessa pyjamassani ja ilman kenkiä niin herääminen tapahtuu viimeistään siellä, tähän mennessä en meinaan ole "heränänyt" edes ulkona. Tuossa aamupississä on meinaan semmoinen piirre että Ares kyllä herää viimeistään ulkona, ja sitten mennäänkin lujalla vauhdilla kaniinina loikkien joka ruohonkorren perässä ja heitellään ja retuutetaan maahan sataneita lehtiä, sisälle ei viiitsisi millään tulla vaan sitä kirmailisi ja leikkisi mielellään pihalla. On se kyllä liikuttavaa kuinka toinen on niin onnellinen aamusta alkaen, tai no olisin varmaan minäkin jos saisin sen kahvini :) Hmm.. siinä vaiheessa kun toisella on kokoa hieman enemmän ja uskallusta kävellä rappuset itse niin voisin ruveta kuljettamaan aamukahvia mukanani ulos ja hörppiä sitä sitten toisen pissiessä, tosin vaarana lienee se että keräisin koiran kakat siihen. (olen jo yhteen kannelliseen take-away kahviin ne kerännyt kun ei ollut pussiakaan mukana).

Kävin tuossa hetki sitten kotona, olen nyt siis töissä. Kyllä oli ihanaa mennä kotiin kun toinen toivotti lämpimästi tervetulleeksi kotiin. Ares oli osunut puoliksi sanomalehtiin pisseissään ja lätäköstä johtivat märät tasun jäljet vesikupille -selkeästi uudelle tankkauskierrokselle. Voi kuinka toinen olikaan kiltitsti koko sen 30-45 minuuttia mitä yhdessä vietettiin. Kävelyllä jahdattiin lehtiä ja syöksyiltiin kuin aropuput pitkin tuttua reittiä, tällä kertaa ei kuulunut yhtään edes mutinoita kun kaappasin toisen syliini ja kannoin portaat ylös. Tosin hän sai itse kokeilla 5 ensimmäistä rappua jonka jälkeen rohkeus petti, hissikuljetus oli selkeästi nopeampaa ja mukavampaa. Ruokakippokin täyttyi samalla kertaa ja nyt pienokainen malttoi jopa hetkeksi keskeyttää ruokailun siksi aikaa että käveli perässä ovelle sanomaan "mammalle" hei tämän poituessa vielä muutamaksi tunniksi töihin. Eikä edes tullut itku, pusut ja halit riitti ja sen jälkeen toinen tassutteli takaisin keittiöön. Olipa reipas poika, jäi hyvä ja ylpeä mieli urheasta vauvasta.