On se jännä
kuinka mä olen saanut huomata että mä olen kamala ihminen. Areksen
virstarakko kun aina aamuisin tuntuu toimivan siten että se jaksaa 5-6
tuntia nukkua putkeen mutta sitten tulee pissihätä. Tänä aamuna pissit
tuli puolituntia ennen kuin mulla oli herätyskello soittamassa. Harmi,
koska silloin kun Ares ehti ensin pissille ja minä herään siihen että
sanomalehdelle lirisee lätäkkö, ovat unihiekat päättänet muurata silmät
puoliksi umpeen,. Tuon seurauksena tietysti lyön vvarpaani, polveni ja
joskus päänikin seinään, älkää kysykö miten saan lyötyä pääni seinään,
en tiedä itsekään - se vain tapahtuu. Noh joka tapauksessa,
ideaalisintahan olisi että heräisin juuri reilusti aiemmin ennen
kuinhauva tuntee tarvettta pissille, kahvi olisi valmiina, ja voisin
kiskoa ensimmäiset kulaukset "naamariini" samalla kun toisella kädellä
kiskon ylleni verkkahousuja ja huppareita, saisi koirakin todeta
itsekseen: ihanaa kun mamma on herännyt.
Noina
hetkinä kun heräämistä ei ole ehtinyt tapahtua, kaappaan usein hauvan
syliini ja lähden hoipertelemaan unenpöpperössä alas ja ulos. Täytyy
varmaan tehdä niin että menen tästä lähtien sinne vain kulahtaneessa
pyjamassani ja ilman kenkiä niin herääminen tapahtuu viimeistään
siellä, tähän mennessä en meinaan ole "heränänyt" edes ulkona. Tuossa
aamupississä on meinaan semmoinen piirre että Ares kyllä herää
viimeistään ulkona, ja sitten mennäänkin lujalla vauhdilla kaniinina
loikkien joka ruohonkorren perässä ja heitellään ja retuutetaan maahan
sataneita lehtiä, sisälle ei viiitsisi millään tulla vaan sitä
kirmailisi ja leikkisi mielellään pihalla. On se kyllä liikuttavaa
kuinka toinen on niin onnellinen aamusta alkaen, tai no olisin varmaan
minäkin jos saisin sen kahvini :) Hmm.. siinä vaiheessa kun toisella on
kokoa hieman enemmän ja uskallusta kävellä rappuset itse niin voisin
ruveta kuljettamaan aamukahvia mukanani ulos ja hörppiä sitä sitten
toisen pissiessä, tosin vaarana lienee se että keräisin koiran kakat
siihen. (olen jo yhteen kannelliseen take-away kahviin ne kerännyt kun
ei ollut pussiakaan mukana).
Kävin
tuossa hetki sitten kotona, olen nyt siis töissä. Kyllä oli ihanaa
mennä kotiin kun toinen toivotti lämpimästi tervetulleeksi kotiin. Ares
oli osunut puoliksi sanomalehtiin pisseissään ja lätäköstä johtivat
märät tasun jäljet vesikupille -selkeästi uudelle tankkauskierrokselle.
Voi kuinka toinen olikaan kiltitsti koko sen 30-45 minuuttia mitä
yhdessä vietettiin. Kävelyllä jahdattiin lehtiä ja syöksyiltiin kuin
aropuput pitkin tuttua reittiä, tällä kertaa ei kuulunut yhtään edes
mutinoita kun kaappasin toisen syliini ja kannoin portaat ylös. Tosin
hän sai itse kokeilla 5 ensimmäistä rappua jonka jälkeen rohkeus petti,
hissikuljetus oli selkeästi nopeampaa ja mukavampaa. Ruokakippokin
täyttyi samalla kertaa ja nyt pienokainen malttoi jopa hetkeksi
keskeyttää ruokailun siksi aikaa että käveli perässä ovelle sanomaan
"mammalle" hei tämän poituessa vielä muutamaksi tunniksi töihin. Eikä
edes tullut itku, pusut ja halit riitti ja sen jälkeen toinen
tassutteli takaisin keittiöön. Olipa reipas poika, jäi hyvä ja ylpeä
mieli urheasta vauvasta.
perjantai, 7. syyskuu 2007
Kommentit