Tänään töistä päästyäni nappasin Areksen samantien mukaani hieman kävelemään, ajattelin että käydään suutarilla teettämässä hieno nimikyltti kaulapantaan ripustettavaksi. Matkaa suutariin olisi vajaa 500 metriä ja kello 16 ruuhka aiheutti pieniä varovaisia tassutteluja vaikka muuten autoihin on jo hienosti totuttukin.

Eräästä porttikongista lähti perässämme käpöttelemään vanhempi naishenkilö kolisevan kävelykepin kanssa. Ares ei oikein ollut varma pitäisikö pelätä vai olla välittämättä, mutta sen verran oudolta ja pelottavalta tuo kolmijalkainen kummajainen oli että ensi kerran Ares suorastaan hyppelehtien hinku syliin. Rauhoittelin Areksen kertomalla että mummo menee ohitse, mutta se ei hirveästi lohduttanut. Naishenkilö tutkaili Aresta katseellaan ja varovasti kysäisin että voisiko häntä, siis mummelia, hieman häiritä. Toinen osoittautui huonokuuloiseksi ja toistin kysymykseni. Tämän jälkeen kysäisin saisiko pentu hieman nuuhkia. PADAM! mummeli lähti köpöttelemään etiäpäin kuin mikäkin maratoonari, näytti ihan siltä että keppi oli mukana vain näön vuoksi. Hieman rupesi itseäni hymyilyttämään ja toisaalta pohdiskelin että ehkä vain parempi että ei nuuhkita.

Jatkettiin sitten matkaa suutariin mutta valitettavasti jäi hieno nimimerkki saamatta. No ei se mitään, joku toinen kerta sitten.

Myöhemmin päiväunien jälkeen lähdettiin taas ulos tepsuttelemaan ja haistelemaan ympäristöä. Anti olla, heti kun mamman silmä vältti, oli lehtien seasta, puun juurelta löytynyt kakkakasa. Oi mikä ihana likainen kasa, se piti saada hierottua selkään. Vaikka salamana yritin toimia ja viivana vetää Areksen luokseni, oli kakka  jo turkissa. Valkoinen turkki, etutassujen kohdalta oli paksun kakkakerroksen peitossa. Ei siinä sitten muuta kuin kotiin päästyä suihkuun. Vaan kuinkas sitten kävikään... Ares onnistui yllättämään iloisesti, pienen vastaanharomisen jälkeen Ares meni suihkuun ja antoi pestä itsensä oikein nätisti. Tällä kertaa jodlaava matikkakoira ei esittänyt suihkuaarioitaan kuten aiemmin vaan nätisti antoi pestä itsensä, ja antoi vielä uudelleen kun huomasin että takajalkoihin oli jäänyt vielä pari läikkää. Kyllä oli pentu kehumisen arvoinen ja palkkioksi tulikin sitten possunkorva, kunhan kunniakierros talossa oli ensin tehty
(lue: turkki ravisteltu kuivaksi joka neliöllä)