Oltiin eilen Areksen kanssa taas lähikentälläharjoittelemassa tottelevaisuutta töiden jälkeen. Siinä sitten leikittiin normaaliin tapaan harjoitusten päätteeksi kun eräs pieni poika tuli meitä lähelle ja kysyi että saako koiraa  silittää vai onko meillä vielä koulutus kesken. Annoin pojalle luvan ja otin Areksen nätisti viereeni, poika tuli todella nätisti katsomaan Aresta eikö hötkyillyt yhtään vaikka hieman Areksen koko pelottikin häntä. Juttelimme siinä pitkän tovin koiran hoidosta, kasvattamisesta ja kouluttamisesta, hän oli arviolta 10 vuotias ja tiesi asiosta todella paljon tätinsä belgianpaimenikoiran ansiosta. Pian paikalle tuli pojan kaveri ja pikkuveli, pikkuveli ei uskaltanut tulla lähelle vaikka isoveli maanittelikin, sanoin pojalle etttä ei ole pakko tulla lähelle jos ei halua. Pikkuveli oli hetken paikoillaan ja meinasi ruveta sen jälkeen paukuttelemaan hiekoituslaatikon kantta, mutta tämä paikalle tullut ystävä jlla oli ikää arviolta sen 10-12 vuotta sanoi topakasti toiselle, "Älä vaan paukauta sitä kantta tai koira voi säikähtää pahasti".

Olin todella hämmästynyt sekä mielissäni siitä että näille nuorille pojille oli opetettu todella hienot käytöstavat sekä se että kuinka muiden kanssa ollaaan, oli kyse eläimistä tai ihmisistä. Paikalle tuli vielä kaksi tyttöä jotka näyttivät olevan poikia hiean vanhempia, ehkä 11 tai 12 vuotta. Tässä vaiheessa vilinää oli aika paljon ja Ares alkoi hermostumaan, mutta rauhoittui todella nopeasti kun tajusi että tytöt ovat yhtä rauhallisesti kuin pojatkin ja että hän sai tehdä omalla nuuhkimisellaan aloitteen, eikä niin että tytöt olisivat tulleet kädet ojossa puristelemaan turkkia. Lapset halusivat tottakai leikkiä Areksen kanssa, ottivat maasta kepin ja tarjosivat sitä Arekselle vedettäväksi. Pidin Areksen tiukasti mutta lempeästi "komennossani" sekä silmieni alla, katsoen että se ei innostu liikaa. Ares leikki lasten kanssa todella nätisti eikä vetänyt ollenkaan samalla voimalla kuin minun tai isännän kanssa, Ares tiesi koko ajan kuinka lujaa voi vetää ilman että toinen lentää rähmälleen.

Hetken päästä me lähdettiin sitten Areksen kanssa kotiin ja nämä uudet ystävät, varsinkin ensin paikalle osunut poika, halusivat tietää milloin tulemme paikalle uudestaan. Olivathan he jo monen päivän ajan seuranneet sivusta meidän koulutustamme. Kylläpä jäi hyvä mieli että kaikki nämä 4-5 lasta jotka ympärillämme olivat, tekivät rauhallisia liikkeitä, kunniottivat Aresta ja pyrkivät olemaan todella nätisti, kiitos myös heidän vanhemmilleen jotka ovat heidät kasvattaneet noin hyvin.